Alla olevissa usein kysytyissä kysymyksissä käsitellään tekijänoikeuksia digitaalisilla sisämarkkinoilla koskevan direktiivin keskeisiä käsitteitä. Niitä ovat kehittäneet Europeanan kaupan ulkopuolisia töitä käsittelevän työryhmän jäsenet.

Miten myynnistä poistuneet teokset määritellään?

Direktiivissä määritellään myynnistä poistuneet teokset kaikentyyppisiksi kulttuuriperintölaitoksen pysyvissä kokoelmissa oleviksi ja myynnistä poistuneiksi materiaaleiksi. Direktiivissä selvennetään, että ne voivat olla omistuksessa tai pysyvästi hallussa, ”esimerkiksi omistusoikeuden siirron tai lisenssisopimuksen, lakisääteisten talletusvelvoitteiden tai pysyvää säilytystä koskevien järjestelyjen seurauksena”.

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat ”myynnistä poistuneet” materiaalit, jotka eivät ole koskaan olleet kaupallisessa liikkeessä, kuten julkaisemattomat käsikirjoitukset, äänitallenteet, valokuvat, amatöörielokuvat, henkilökohtainen kirjeenvaihto jne. sekä materiaalit, jotka ovat olleet kaupan mutta eivät enää ole. Tämä määritys voidaan tehdä koko tuotteesta sen sijaan, että tarkistettaisiin kaikki mahdollisesti suojatut teokset tai materiaalit, jotka sisältyvät tuotteeseen. On tärkeää huomata, että direktiivissä tehdään tältä osin joitakin täsmennyksiä, muun muassa seuraavat:

• Aineiston, joka on kaupan vain hyvin rajoitetusti (esim. käytettyjä tuotteita myyvissä myymälöissä tai teoreettisessa mahdollisuudessa saada lisenssi), voidaan katsoa olevan pois kaupankäynnistä.
• Tavaran voidaan katsoa poistuneen kaupankäynnistä, vaikka siihen olisi tehty mukautuksia (esim. käännöksiä, johdannaisteoksia) kaupankäynnissä.
• Tuotteen ei pitäisi katsoa poistuneen myynnistä, jos sen versio (esim. myöhempi painos) on edelleen saatavilla kaupankäynnissä.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät tuotteet, jotka koostuvat pääasiassa Euroopan unionin ulkopuolelta peräisin olevista aineksista.

Yksityiskohtaisempi yleiskatsaus näistä ehdoista on saatavilla tässä esityksessä EUIPOn datathonissa (diat tässä) sekä Communian ohjeissa, EBLIDA:n, IFLA:n, LIBER:n ja SPARC Europen kirjastoja ja kirjastoyhdistyksiä koskevassa oppaassa ja IFRRO-oppaassa.

Mitkä ovat määräajat?

CDSM-direktiivin 8 artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus asettaa koontipäivä. Direktiivissä ei käsitellä yksityiskohtaisesti sitä, miltä ne voisivat näyttää, mutta ne olisi yleensä ymmärrettävä päivämääriksi, joita ennen tietyntyyppisten materiaalien oletetaan olevan poissa myynnistä. Määräajat yksinkertaistavat kulttuuriperintölaitoksen ”myynnistä poistumisen” määrittämistä minimoimalla tarpeen toteuttaa ”kohtuullisia toimia” sen toteamiseksi, että materiaalit ovat pois kaupankäynnistä.

Direktiivissä selvennetään, että tällaiset vaatimukset eivät saisi ”ulottua pidemmälle kuin on tarpeen ja kohtuullista, eivätkä ne saa estää mahdollisuutta todeta, että teosten tai muun suojatun aineiston kokonaisuus on kokonaisuudessaan pois myynnistä, jos on kohtuullista olettaa, että kaikki teokset tai muu suojattu aineisto on poissa myynnistä”. Näin voi olla esimerkiksi painettujen kirjojen tapauksessa, jossa on kohtuullista uskoa, että osa niistä on kaupan, jos etsinnän tekeminen on kohtuullista esimerkiksi automatisoitujen prosessien avulla tarkistettaessa tiettyjä tietokantoja.

Jotkin maat ovat tunnustaneet määräajat suoraan osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista koskevassa tekstissä, kun taas toiset harkitsevat niiden hyväksymistä muilla sääntelytoimenpiteillä, ja toiset, kuten Alankomaat, keskustelevat sidosryhmien vuoropuheluissa mahdollisista vaihtoehdoista niiden täytäntöönpanemiseksi yhteisymmärryspöytäkirjojen avulla.

Mitkä ovat esimerkkejä määräajoista, joita kulttuuriperintölaitokset voisivat ehdottaa otettavaksi käyttöön omissa maissaan?

Kaikki maat, jotka ovat saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, eivät ole hyväksyneet määräaikaa, mutta tähän mennessä on olemassa muutamia esimerkkejä, ja ne koostuvat yleensä seuraavista tyypeistä:

• ”Staattinen päivämäärä”: tietty päivämäärä, jota ennen tietyntyyppisten teosten katsotaan poistuneen myynnistä. Päivämäärä pysyy aina samana. Esimerkiksi Unkarissa kirjalliset teokset, jotka on viimeksi julkaistu Unkarissa 31. elokuuta 1999 tai sitä ennen, ovat pois myynnistä, ellei toisin osoiteta.
• ”Liikkuva seinä”: useita vuosia, joita ennen tietyntyyppisten materiaalien oletetaan olevan pois kaupankäynnistä. Ajankohta siirtyy näin ollen vuosien kuluessa, mikä avaa oven useammille materiaaleille, joiden oletetaan olevan poissa myynnistä. Esimerkiksi Ranskassa kaikentyyppisen aineiston katsotaan poistuneen myynnistä, jos sen ensimmäinen julkaiseminen tai välittäminen yleisölle on tapahtunut vähintään 30 vuotta sitten.

Toisin kuin edellä kuvatut kahdentyyppiset koontipäivät, joissa oletetaan, että kyse on myynnistä poistumisesta, jotkin maat ovat vahvistaneet ”staattisen” päivämäärän, jonka jälkeen tietyntyyppisten materiaalien oletetaan olevan ”kaupankäynnissä” (”rajoitettu ikkuna”). Esimerkiksi kaikki kirjat, jotka on julkaistu alle 10 vuotta ennen tiettyä päivämäärää, katsotaan kaupankäynniksi, ellei toisin osoiteta.

Edellä mainittujen ”tyyppien” lisäksi jäsenvaltiot ovat esittäneet erilaisia eritelmiä. Esimerkiksi Unkarin esimerkki sisältää viittauksen ”viimeisimpään” julkaistuun versioon, joka edellyttää lisätarkistusta kyseisen julkaisupäivän osalta. Toisaalta Italia viittaa koontipäivään, joka ei käytännössä toimi kuten mikään edellä kuvatuista koontipäivistä, koska siinä oletetaan, että materiaalit, joita ei ole saatavilla kaupallisissa kanavissa vähintään kymmeneen vuoteen, ovat pois myynnistä, mikä käytännössä edellyttää edelleen myynnistä poistumisen määrittämistä.

Yleensä ”liikkuva seinä” on suositeltavaa ”staattisen päivämäärän” aikana, koska kuten edellä on kuvattu, ajan myötä yhä useammat materiaalit todennäköisesti poistuvat myynnistä. Tietyn päivämäärän käyttäminen tuottaa vain yhden edun kulttuuriperintölaitokselle, kun taas liikkuva muuri on toistuva etu.

On kohtuullista odottaa, että koontipäivän kesto mukautetaan työn tyyppiin, jonka luonne määrittää sen todennäköisyyden, että se poistuu myynnistä ennemmin tai myöhemmin. Esimerkiksi Viron aikarajat ovat 50 vuotta teoksille yleensä, 20 vuotta sarjajulkaisuille ja viisi vuotta pamfleteille.

Mikä on riittävän edustava yhteishallinnointiorganisaatio? Mitä kriteerejä tällaisen määrityksen tekemisessä olisi käytettävä?

Ratkaisevan tärkeää on määrittää, mikä on riittävän edustava yhteishallinnointiorganisaatio ja mikä ei. Jos ”riittävän edustavaa” yhteishallinnointiorganisaatiota ei ole, kulttuuriperintölaitokset voivat saattaa kaupallisia teoksia saataville verkossa tekijänoikeutta koskevan poikkeuksen perusteella. Sen sijaan silloin, kun on olemassa ”riittävän edustava” yhteishallinnointiorganisaatio, kulttuuriperintölaitokset voivat julkaista myynnistä poistuneita teoksia vain tekemällä lisenssin tällaisen organisaation kanssa.

Vaikka kunkin jäsenvaltion tehtävänä on määritellä, mitä ”riittävä edustaja” tarkalleen ottaen tarkoittaa, direktiivin tekstistä voidaan päätellä, että yhteishallinnointiorganisaation on edustettava merkittävää määrää oikeudenhaltijoita asianomaisissa teostyypeissä, että tämä on määritettävä sen toimeksiantojen perusteella ja yhden, joidenkin tai kaikkien direktiivissä mainittujen oikeuksien osalta.

Jotta tällainen määritys voidaan tehdä oikeudenmukaisella, avoimella ja kiistattomalla tavalla, on tärkeää määritellä selkeät objektiiviset kriteerit saatavilla olevan tiedon perusteella. Näin voidaan joko tehdä yhteinen sopimus, jonka perusteella yhteishallinnointiorganisaatioita pidetään edustavina, tai kulttuuriperintölaitoksilla voi olla riittävästi tietoa, jotta ne voivat tehdä tämän päätöksen itse, ja niillä voi olla selkeä käsitys tilanteista, joissa niiden olisi pyrittävä tekemään lisenssi, ja tilanteista, joissa niiden ei pitäisi tehdä niin ilman oikeudellista epävarmuutta.

Edustavuus on myös tärkeä keskustelunaihe hallituksen järjestämässä sidosryhmävuoropuhelussa. Esimerkiksi Alankomaissa kulttuuriperintölaitokset väittävät, että jos ei ole olemassa yhteishallinnointiorganisaatiota, johon kulttuuriperintölaitos yleensä pyrkisi saadakseen luvan kaupallisessa liikkeessä oleville teoksille, kyseistä yhteishallinnointiorganisaatiota ei pitäisi pitää riittävän edustavana tämäntyyppisen teoksen osalta, kun se ei ole kaupan. LIBER Copyright & Legal Matters -työryhmä julkaisi lausunnon kaupallisesta jakelusta poistuneista teoksista ja totesi, että ”LIBER on vakuuttunut siitä, että yhteishallinnointiorganisaatiot eivät edusta eivätkä niiden pitäisi edustaa sellaisten teosten valmistajia, jotka eivät ole koskaan olleet kaupankäynnissä ja/tai joiden ei ole koskaan tarkoitus olla kaupankäynnissä”.

Miten kulttuuriperintölaitosten olisi käsiteltävä tilanteita, joissa useampi kuin yksi yhteishallinnointiorganisaatio voisi olla riittävän edustava?

Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti vahvistaa erityissääntöjä, joita sovelletaan tapauksissa, joissa useampi kuin yksi yhteishallinnointiorganisaatio edustaa asianomaisia teoksia tai muuta aineistoa, ja jotka edellyttävät esimerkiksi yhteisiä lisenssejä tai asianomaisten organisaatioiden välistä sopimusta. On huolestuttavaa, että jos kulttuuriperintölaitoksen edellytetään ottavan yhteyttä useampaan kuin yhteen kollektiivista hallinnointia harjoittavaan elimeen samaa teoskokoelmaa varten, tämä tekisi prosessista tarpeettoman raskaan.

Tehokkaasti toimiva lähestymistapa on se, että yksi yhteishallinnointiorganisaatio toimii yhteyspisteenä ja jakaa rojalteja uudelleen muiden asiaankuuluvien yhteishallinnointiorganisaatioiden kanssa siten, että kulttuuriperintölaitoksilla on vain yksi yhteyspiste. Esimerkiksi Saksassa tekstin (VG WORT) ja kuvataiteen (VG BILD-KUNST) yhteishallinnointiorganisaatiot ovat tehneet yhteistyötä helpottaakseen kirjojen ja painettujen teosten lisensointia sen varmistamiseksi, että tekstin ja kuvituksen sisältävän kirjan koko sisältö voidaan yhdistää yhdeksi lisenssiksi. Tässä prosessissa VG WORT ottaa ”johtavan roolin” ottamalla vastatakseen laskutuksesta, teknisistä tehtävistä ja yhteisvalvontajärjestöjen välisistä sisäisistä asioista.

Olisiko ”tavanomaiset kauppakanavat” määriteltävä, ja jos olisi, miten ja kenen toimesta?

Tuotteen kaupallisen saatavuuden puute on määritettävä tarkastamalla ”tavanomaiset kauppakanavat”. Direktiivin 8 artiklan mukaan ”teoksen katsotaan poistuneen myynnistä, jos voidaan vilpittömässä mielessä olettaa, että se ei ole yleisön saatavilla tavanomaisten kauppakanavien kautta sen jälkeen, kun on toteutettu kohtuulliset toimenpiteet sen määrittämiseksi, onko se yleisön saatavilla”.

Direktiivissä ei säädetä kanavien määritelmästä tai luettelosta, mutta siinä säädetään, että ”tavanomaisissa kanavissa” olisi otettava huomioon ”tietyn teoksen ominaisuudet”. Suosittelemme, että jos jokin kauppakanava todetaan merkitykselliseksi, sitä ei pidetä pakollisena vaan hyvänä käytäntönä, jotta vältetään orpoteoksia koskevan poikkeuksen kaltaisen tilanteen syntyminen. Kuten kysymyksessä ”Miten myynnistä poistuneet teokset määritellään?” kuvataan, käytettyjä kauppoja ei pitäisi pitää tavanomaisena kauppakanavana.

Kirjojen osalta erityisesti ISBN-numeroita käyttävää painettujen kirjojen tietokantaa voitaisiin pitää kohtuullisena tarkistettavana lähteenä, vaikka se jättää pois varhaiset teokset, joita ei ole luetteloitu.

Äänitallenteille Spotify, Deezer ja YouTube voivat olla vaihtoehto, ja audiovisuaalisille tai elokuvateoksille, Netflixille ja vastaaville alustoille sekä paikallisille suoratoistoalustoille. Jotta tämä haku kuitenkin aiheuttaisi mahdollisimman vähän taakkaa, lähteen olisi mieluiten oltava avoin, vapaasti käytettävä ja koneluettava, jotta sitä voidaan pitää sopivana vaihtoehtona, mikä ei valitettavasti koske suoratoistoalustoja.

Muuntyyppisten teosten osalta: ISSN-numerot voitiin tarkistaa aikakauslehtien osalta, ISMN nuottilehtien osalta ja ISTC tekstiteosten osalta sekä ISNI:n osalta. Kuvataiteen alalla voitaisiin kuulla myös kuvakirjastoja, kuvakollektiivista hallinnointia harjoittavia organisaatioita ja huutokauppakatalogeja. Yhteishallinnointiorganisaation luetteloista voi olla apua myös silloin, kun ne sisältävät tietoa siitä, milloin teoksia on käytetty tavanomaisissa kanavissa.

Miten ”teoksiin sisältyviä teoksia” olisi kohdeltava määritettäessä, onko (pää)teos pois myynnistä?

Direktiivissä todetaan selvästi, että sen määrittäminen, onko teos pois myynnistä, olisi tehtävä ”koko teoksen” perusteella. Tämä on ratkaisevan tärkeä käsite, jonka avulla voidaan välttää tilanne, jossa ”myynnistä poistuneen” aseman määrittäminen olisi liian työlästä.

Näin ollen ei lähtökohtaisesti ole tarpeen tarkistaa esimerkiksi sanomalehden sisältämien valokuvien tai elokuvan sisältämän musiikin kaupallisen toiminnan lopettamista. Saattaa kuitenkin olla tilanteita, joissa kulttuuriperintölaitoksella on ”helposti saatavilla olevaa tietoa” kaupan kohteena olevaan ”pääteokseen” sisältyvästä teoksesta. Jos näin on, kulttuuriperintölaitos voisi harkita (pää)teoksen sisältämien teosten tilan tarkastelua. Tämä tapahtuu niin kauan kuin prosessista ei tule kohtuuttoman työlästä tai suhteetonta.

Direktiivissä käytetään käsitettä ”teos kokonaisuudessaan” viittaamaan ”myynnistä poistuneen” aseman määrittämiseen. On epäselvää, sovelletaanko tätä käsitettä muissa olosuhteissa: esimerkiksi jos ”teokseen sisältyvän teoksen” tekijä päättää olla osallistumatta.

Lisäksi ”päätyön” käsite saattaa edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Voisi esimerkiksi olla kyseenalaista pitää ”runokokoelmaa” ”pääteoksena”, mikä johtaisi tilanteeseen, jossa taustalla olevien runojen kaupallinen saatavuus jätetään huomiotta, vaikka ne olisi aiemmin julkaistu myös erikseen ja niitä voitaisiin itsessään pitää ”pääteoksena”. Yksittäiset runot saattavat olla kaupankäynnissä, vaikka kokoelma ei ole (ja päinvastoin). Kulttuuriperintölaitosten olisi tehtävä parhaansa ja toimittava vilpittömässä mielessä tehdessään tapauskohtaisia analyyseja.

Missä kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevien säännösten mukaisesti käytetyt materiaalit voidaan esittää?

Direktiivissä säädetään, että myynnistä poistunutta materiaalia voidaan jakaa ei-kaupallisten verkkosivustojen kautta riippumatta siitä, asetetaanko se saataville verkossa lisenssin ehtojen vai poikkeuksen nojalla. Direktiivissä ei aseteta verkkosivustolle rajoituksia, joiden olisi oltava kulttuuriperintölaitosten verkkosivustoja: materiaalit on sen vuoksi mahdollista näyttää kolmannen osapuolen verkkosivustolla, kuten aggregaattorin verkkosivustolla, kunhan ne eivät ole kaupallisia. Joissakin jäsenvaltioissa saatetaan ottaa käyttöön sallivampia lähestymistapoja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien lakien avulla.

Direktiivin mukaan kulttuuriperintölaitokset voivat laillisesti jakaa aineistoja koko Euroopan unionissa. Kun aineistoa käytetään poikkeuksen nojalla, erityisellä pakollisella säännöksellä taataan, että näin on, ja näin tehdään luomalla oikeudellinen ”fiktio”, jonka mukaan kaiken kaupallisesta jakelusta poistuneen aineiston käytön olisi katsottava tapahtuvan siinä jäsenvaltiossa, johon kulttuuriperintölaitos on sijoittautunut. Kun lisenssin alaista aineistoa käytetään, lisenssin olisi voitava kattaa käyttö missä tahansa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, mutta ei EU:n ulkopuolella, missä teokset saattavat olla vielä kaupan ja missä EU:n lainsäädäntö ei ole toimivaltainen.

Näitä usein kysyttyjä kysymyksiä ovat kehittäneet Europeana-työryhmän jäsenet, jotka käsittelevät ulkopuolisia teoksia. Ne julkaistiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2022. Työryhmän tavoitteena on tarkastella näitä kysymyksiä ja suosituksia jatkuvasti vastauksissa. Kommentteja ja ehdotuksia voi lähettää osoitteeseen [email protected].

Usein kysyttyjen kysymysten tietoja ei tule käyttää ammattimaisena tai oikeudellisena neuvona (jos tarvitset erityistä neuvontaa, suosittelemme, että otat yhteyttä asianmukaisesti pätevään ammattilaiseen).

Vastuuvapauslauseke: International Federation of Reproduction Rights Organisations IFRRO on Europeana Out of Commerce Works -työryhmän aktiivinen jäsen, on antanut merkittävän panoksen keskusteluihin, myös näiden usein kysyttyjen kysymysten kehittämiseen, ja tekee tiivistä yhteistyötä Europeanan kanssa lisätäkseen jäsenistössään tietoisuutta kaupallisesta jakelusta poistuneista teoksista. Joistakin sisällöistä, kuten tietyistä usein kysytyissä kysymyksissä kuvatuista edunvalvonnasta ja toimintapoliittisista suosituksista, on kuitenkin eriäviä mielipiteitä.