Ranskan kansalliskirjasto (Bibliothèque nationale de France) on koko yhteiskunnan tavoin käynyt viime vuosina läpi muutoksen, joka liittyy sekä digitaaliteknologian kehitykseen että uusien käytäntöjen ja uuden kulttuurin syntymiseen.
Kirjastot ovat luonnostaan perehtyneet näihin menetelmiin. Heidän tehtävänsä, toimintatapansa ja sanastonsa olivat digitaaliteknologian tehtäviä jo ennen kuin tämä teknologia oli tullut kaikkialla läsnä olevaksi. He ovat aina järjestäneet tietoa ja käyttäneet sitä varten tiedostojen käsitettä, viittausta ja luettelointia luodakseen läheisen etäisyyden kahden keinotekoisesti erotetun maailman välille.
Tulevat muutokset ovat kuitenkin merkittäviä. Laajuuden muutos datan ja resurssien sekä yhteistyönäkökulman näkökulmasta saa meidät katsomaan tavanomaisten institutionaalisten sidosryhmien ulkopuolelle. Yleisön asenteen muutos, joka on nyt epävakaampi ja innokkaampi tutkimaan, uudelleenkäyttämään, tekemään ja jakamaan omaa sisältöään, johtaa meidät kehittämään uusia palveluja.
Tietomassan, digitaalisen median kehityksen ja liian usein markkinointiin perustuvan tulevaisuudenkuvan edessä kirjastojen on myös vahvistettava ja vaalittava erojaan. Globalisoituneessa ja yhä enemmän yhteistyöhön perustuvassa osaamistaloudessa niiden on tietenkin innovoitava ja oltava täysin ajan tasalla parhaiden innovatiivisten välineiden tarjoamisessa. Niiden on kuitenkin myös juurrutettava juurensa vuosisatoja vanhaan kulttuuriperinnön keräämistä ja säilyttämistä koskevaan politiikkaan, kannettava suurta vastuuta datan tuotannosta ja puolustettava sitä, mitä ne ovat - keskeisiä sidosryhmiä tiedon tuottamisessa ja levittämisessä.
Kymmenen vuoden kuluttua kirjastot muuttuvat ja tarjoavat uusia palveluja, mikä tekee niistä entistäkin tehokkaampia ja rauhoittavampia monimutkaisessa demokratiassa.